Paineet pois

Alkuviikko on mennyt juosten paikasta toiseen ja tuntui kuin en saisi mitään aikaan. Ja jos tuntuu, ettei saa hoidetuksi niitä asioita, jotka pitäisi hoitaa, syntyy stressi. Stressistä taas seuraa se, että ajatukset valvottavat ja sitten seuraavana päivänä väsyttää ja saa tehtyä vielä vähemmän. Epämiellyttävät tehtävät muuttuvat päässä vielä epämiellyttävimmiksi ja kynnys hoitaa ne pois alta, vain kasvaa. Vanhempien tehtävien kasaantuminen aiheuttaa myös uusien tehtävien kasaantumista ja sen jälkeen toivottomalta tuntuva kiertokulku on valmis.

Tänään vihdoin tein asialle jotain. Olin koonnut eilen itselleni listan tekemättömistä töistä ja aamulla herätessäni nappasin sen käteeni ja tartuin puhelimeen. Soittelin usealle tuntemattomalle ihmiselle ja järjestelin asioita. Ennen ensimmäistä puhelua jännitti pikkasen, mutta kyselin itseltäni, mikä olisi pahinta mitä puhelu tuntemattomalle voisi aiheuttaa. Ainut asia mikä tuli mieleen oli, että he sanoisivat ei pyyntööni. Jos niin kävisi, niin mitä sitten? Pelko oli poissa ja näppäilin numerot. Kaikki sujui juuri niin kuin pitikin ja puheluihini eivät vastanneet ihmistyrannit vaan mukavat, avuliaat ihmiset.

Oma mieleni on siinä mielessä jännä, että sillä on tapana suurennella asioiden mahdottomuutta ja kerryttää paineita aivan turhista asioista. Paras tapa päästä irti mielessä pyörivistä, stressiä aiheuttavista ajatuksista on tarttua toimeen. On vain hoidettava ne pelottaviltakin tuntuvat asiat pois alta ja usein sen tehtyään huomaa, kuinka helppo ja yksinkertainen homma se lopulta oli.

Tämän kaiken jälkeen sain siivottua viime päivien aikana muodostuneen kaaoksen kämpästäni ja sitten pistin juoksuksi, mutta ilman minkäänlaista kiirettä. Olen jäänyt koukkuun juoksemiseen ja lähipäivinä on stressiä aiheuttanut sekin, etten ole edes lenkille ehtinyt. Muutamaan otteeseen juostessani mietin, miksi rääkkään itseäni tällä tavalla, mutta olen todennut sen aivan mahtavaksi keinoksi ottaa pientä taukoa omista ajatuksista ja keskittyä kehittämään mielen ja ruumiin yhteistyötä. Kun pää huutaa ettei jaksa, jalat vievät väkisin eteenpäin ja jos jaloista on loppumassa voimat, ajatukset kannustavat jatkamaan. Sen tunnin verran ei maailmassa ole muuta kuin minä, metsä ja musiikki.

Lopulta kiirekin on vain mielentila...bussi ei ehkä odota, mutta meneehän sitä aina seuraava.