Aina ei voi olla iloinen

Koko viikonlopun olen kuunnellut päässäni pyöriviä lauseita: "En pysty", "En osaa", "En kestä"...Nyt mielen on vallannut tunne: "En jaksa". Murtumispiste on melko lähellä ja kaikki tuntuu ylivoimaisen vaikealta. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, kun se sisäinen taistelija pitäisi löytyä...nyt en vaan kerta kaikkiaan jaksa edes etsiä sitä.

Töissä oli viikonlopun ajan kamalaa. Perjantaina paniikki iski ensimmäisenä ja loppupäivä kuluikin melko apeisssa tunnelmissa. Lauantaiaamuna ahdistus vain jatkui ja turvauduin pitkästä aikaan beetasalpaajaan, sillä en uskonut pärjääväni päivän yli ilman tykyttävää tunnetta rinnassani.

Nyt olen pettynyt itseeni...tuntuu, että olen luovuttanut, antanut periksi taas pelolle. Beetasalpaaja ei tunteitani vie minnekään, mutta se sentään pitää ahdistukseni fyysiset oireet suht kurissa. Näihin oireisiin minun olisi totuttava, tultava sinuiksi niiden kanssa. Tuntui, että olin jo edistynyt ja saanut itseni psyykattua elämään jännitykseni kanssa ja nyt otin taas takapakkia...se ottaa päähän rankasti.

Lauantai kului miettiessä työn lopettamista. Olisin niin valmis siihen nyt. En ole enää ollenkaan varma siitä, pystynkö siihen enää. Opiskelun mukanaan tuoma paine tuntuu purkautuvan työpaikalla, enkä tiedä, jaksanko sitä enää tai haluanko edes jaksaa. Milloin on aika luovuttaa ja pistää oma fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi etusijalle? Toisaalta parantaisiko työn lopettaminen edes niitä vai voinko taas oppia pitämään työtä pienenä henkireikänä opiskelun ohella?

Tänään olen kokenut paniikin kaksi kertaa. Olen hiljaa istuen antanut sen kummuta elimistööni ja yrittänyt hillitä sen näkymistä. Vaikka se ei tänään ole näkynyt, on se tuntunut ja kovaa. Rankka päivä, joka sisälsi erimielisyyksiä ja joka on saanut miettimään omia mielipiteitäni, näkemyksiäni ja halujani tämän hetkisen elämäni suhteen.

Nyt mietin jo opiskelun lopettamista. En ole enää varma siitä, että se mitä teen, olisi sitä, mitä haluaisin tehdä. En tiedä enää ollenkaan, olenko oikeassa paikassa. Olo on hyvin sekava ja olen allapäin. Kamalinta on se, etten tiedä jaksanko edes nousta täältä..

Ehkä huominen näyttää jo kirkkaammalta. Siihen haluan uskoa.